Sukellus 244, Raippaluodon silta, Mustasaari pvm: 25.11.2004 Sukellusvanhin: - Sukelluspari(t): Timo Viitanen pinta-aika: 0:00:00 sukelluksen tyyppi: etsintäsukellus veteen: rantajäätikkö sää: tähtitaivas, tuuli luoteesta 11, -2 oC maksimisyvyys: 10,4 m keskisyvyys: 7,7 m kello alas: 18:01:03 kello ylös: 18:30:50 sukellusaika: 0:29:50 kr: C alkupaine: 200 bar loppupaine: 122 bar säiliö: tupla 12 / 200bar ilmankulutus: 35,5 l/min näkyvyys: Huono, 0-1m veden lämpö: -1 - -1 oC virtaus: voimakas pohjoisesta 1 m/s puku: kuivapuku painoja: 0 kg kudostilanne ennen: kudostilanne jälkeen: Urheilusukellusta isolla U:lla! Mielessä kävi, että pitäisköhän soittaa Iirolle jos tää menis jo extrime sukelluksen piikkiin. Talvinen päivä, lunta oli tullut edellisenä yönä noin 10cm, sää oli selkeä kirkas tähtitaivas, pakkasta noin -1...-2'C ja tuuli luoteesta mennessä 10m/s, lähtiessä vähän enemmän. Ajettiin tälläkertaa sillan itäpäähän, mistä oli tarkoitus samalla etsiä sillalta pudonnutta onkivapaa, mikäli vain keli pinnan alla antaisi myöten... Varusteiden pukeminen (ja riisuminen) oli sukelluksen helpoimmat kohdat. Kun piti varusteet päällä päästä veden ääreen ja otin ensimmäisiä askelia alas rantakivikkoa, missä kaikki mahdolliset kolotkin oli jäätynyt maksimaalisen liukkaiksi, alkoi mielessä pyöriä Hessu Hopon laskettelufilmi pätkiä. Sieluni silmin näin, kuinka varusteet päällä, suorin vartaloin, kolmen voltin piruetin saattelemana saavun veteen. No, ihan noin lennokkaasti ei kuitenkaan mennyt, vaan veteen päästiin ja melkein kohtuu helposti. Ennen kuin päästiin pinnan alle painon vahingossa regun pakkosyöttöä, joten puhallushan siitä alkoi. Timo sulkin toisen hanoista ja lähettiin liikkeelle toisella alentajalla. Alas mennessä paljastui huikaiseva puolen metrin näkyvyys, tietenkin ilman lamppua tähtitaivaan alla sekin puolimetriä olisi nolla. Pohjalla etsittiin ensimmäinen tolppa. Tarkoitus oli tehdä sektorietsintää niin, että naru oli sidottuna tolpan pohjoispään kiveen ja me uidaan lähes ympyrää ees taas aina sädettä suurentaen. Ensimmäinen varvi meni hyvin kun säde oli 1m ja toinenkin kohtuullisesti, mutta siinä vaiheessa oli selvää, ettei tarvi yrittää enempää. Tässä vaiheessa Timo avas mulle toisen paineen alentimen ja nyt homma pelas normaalisti siltäosin. Jatkettiin tolpan pohjoispuolella uiskentelua ja koitimme pysyä mahdollisimman pohjassa, koska kova pohjoisvirta meinas ottaa voitoin. Näkyvyyden ollessa niinkin häikäisevä ja muutenkin olosuhteet oli mitä jännittävimmät, etsittiin rantaan ja turvapysähdyksen jälkeen oli tarkoitus vain nousta pintaa ja ylös. Vaan 2metrin syvyydestä alkoi sellainen virtaus, ettei ainakaan meikä oo moisessa ollu! Ei se ettei tukea saanut kivistä, vaan se ettei yksinkertaisesti jaksanut pitää kiinni niistä! Muutama iso lohkare oli sellaisia, mistä pystyi pitämään ja ne ei hievahtanutkaan, mutta sellaiset sylinkokoiset tulivat vain mukana. Lähellä rantaa oli tasainen kohta ilman isompia lohkareita, josta ei sitten kiinni saanut mistää eli lähdin virran vietäväksi. Ei muuta kuin pukuun ja liiviin vähän ilmaa ja pintaa. noustiin juurin sillan pengerten pohjoispuolella, kapenevassa kohdassa, missä virtaus on voimakkaimmillaan. Muutamassa metrissä virta menetti suurinman tehon ja uitiin rantaan. Viimeisenä oli vielä päästävä jäisiä kiviä pitkin varusteet päällä ylös auton luokse. Tällaisten sukellusten jälkeen arvostaa kesäisin Stellan rappusia vaikka joskus tuulee ja on aallokkoa. Louhoksissa tapahtuvaa sukellusta ei voi kuin kuvailla sanalla pumpulia! Suositeltava sukelluskokemus kaikille!